Rahtimäärät putosivat Itämerellä 0,4 % vuonna 2008
Tilaa julkaisu tästä
Julkaisun hinta 180 €
+ alv
Hinta sisältää
postituskulut.
Ilmoitathan tilatessasi
postitusosoitteesi
tilauksen toimittamista
varten. Lähetämme
laskun tilauksen
yhteydessä.
Toimitusaika n. 2 vko
Kiivaan kasvun jälkeen rahtimäärien kehitys muutti nopeasti suuntaa Itämerellä vuonna 2008. Vuosi oli kaksijakoinen: se alkoi kasvuodotuksilla, mutta päättyi yllättäen taloudelliseen taantumaan.
Itämeren satamat käsittelivät 822 miljoonaa tonnia rahtia vuonna 2008, mikä oli 0,4 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden aikana kansainvälinen vienti väheni 15,4 miljoonaa tonnia ( 3,3 %), kun taas kansainvälinen tuonti kasvoi 13,1 miljoonaa tonnia (+4,6 %). Tuonnin ja viennin erisuuntainen kehitys johti siihen, että kansainvälisen liikenteen kokonaismuutos oli lähellä nollaa, -0,3 %.
Rahtimäärät kasvoivat viidessä Itämeren maassa: Saksassa (Itämeri), Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Ruotsissa. Suhteellisesti eniten määrät kasvoivat Liettuassa (+22,0 %), kun taas Virossa (-19,0 %) määrä väheni toisena vuonna peräkkäin.
Nestemäisen irtolastin ja konttien käsittelymäärät kasvoivat Itämerellä
Kansainvälinen merirahtiliikenne voidaan jakaa kolmeen ryhmään: kuiva irtolasti, nestemäinen irtolasti ja muu kuivalasti. Näistä ainoastaan nestemäisen irtolastin käsittelymäärät kasvoivat Itämerellä vuonna 2008. Vuosikasvu oli nestemäisen irtolastin kohdalla 5 %, kun taas kuivan irtolastin (-3 %) ja muun kuivan rahdin määrät vähenivät (-2 %). Nestemäistä irtolastia käsiteltiin 303 miljoonaa tonnia, kuivaa irtolastia 190 miljoonaa tonnia ja muuta kuivarahtia 253 miljoonaa tonnia kansainvälisessä liikenteessä Itämerellä vuonna 2008.
Kontteja käsiteltiin Itämeren satamissa noin 7,8 miljoonaa TEU:ta vuonna 2008, mikä on 5 % enemmän kuin vuonna 2007. Itämeren satamien kautta kulki kansainvälisessä liikenteessä lähes 91 miljoonaa matkustajaa vuonna 2008. Vuosikasvu oli maltillista, alle 1 %:n.
Suurimmat satamat pitivät hyvin asemansa taloudellisesti myrskyisästä vuodesta huolimatta
Primorsk, Pietari ja Göteborg olivat edelleen Itämeren suurimmat satamat. Niissä käsiteltiin yhteensä 178,8 miljoonaa tonnia rahtia, mikä oli yli viidesosa koko Itämeren rahtiliikenteestä. Seuraavaksi suurimmiksi satamiksi nousivat Klaipeda ja Riika pudottaen Tallinnan ja Ventspilsin pois kärkiviisikosta. Top 20-listalle nousi ainoana uutena satamana Kotka. Top 20-listalta yhdeksän satamaa onnistui lisäämään käsitellyn rahdin määrää, kun taas 11 satamassa rahtimäärät vähenivät.
Top 30-listan joukossa nopeimmin kasvavia satamia, rahtimäärällä mitaten, olivat Butinge (+4,5 miljoonaa tonnia), Riika (+3,6 miljoonaa tonnia) ja Göteborg (+2,9 miljoonaa tonnia). Samanaikaisesti käsitellyn rahdin määrä vähentyi eniten Tallinnassa (-6,9 miljoonaa tonnia), Gdanskissa (-2,9 miljoonaa tonnia) ja Ventspilsissä (-2,5 miljoonaa tonnia).
Satamien suurusjärjestystä eri liikenteen segmenteissä kuvaavat top-listat ovat pysyneet hyvin samanlaisina viimeiset kolme vuotta.
Keskikokoiset satamat suoriutuivat useilla osa-alueilla suurimpia satamia paremmin
Keskikokoiset satamat (käsittelevät 5-10 miljoonaa tonnia rahtia vuodessa) suoriutuivat erikokoisten satamien joukossa keskimäärin parhaiten vuonna 2008, vaikkakin suurimmat satamat (yli 10 miljoonaa tonnia rahtia) menestyivät nestemäisen irtolastin ja konttien käsittelyssä sekä matkustajaliikenteessä parhaiten. Vuonna 2008 kuivan irtolastin käsittely kasvoi ainoastaan keskikokoisissa satamissa, kun taas muun kuivarahdin käsittely kasvoi ainoastaan pienimmissä satamissa.
Baltic Port List 2008 on alan kattavin katsaus
Baltic Port List 2008 sisältää kattavat tiedot lähes 200:sta Itämeren alueen satamasta.
- Katsauksen tiedot on koottu nimenomaan satamittain ja näiden tietojen perusteella on muodostettu puolestaan kokonaiskuva koko Itämeren alueen meriliikenteen rakenteesta. Kattavuus on varmistettu sillä, että yli 50 000 tonnia vuodessa käsittelevät satamat, eli hyvin pienetkin satamat, ovat katsauksessa mukana, kertoo yksikön päällikkö Antti Saurama Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksesta.
Vuosikatsauksessa ovat mukana kaikki Itämeren alueen yhdeksän maata: Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Liettua, Latvia, Viro ja Venäjä. Satamia on mukana yhteensä 220, joista 193 on Itämeren alueella. Katsaus sisältää mm. katalogin, jossa on satamittain eritelty keskeiset liikenneluvut, rahdin rakenne, alusliikenteen määrä, käytettyjen kuljetusyksiköiden määrä ja matkustajamäärät. Koko Itämeren kattavassa analyysissa tarkastellaan liikenteen rakennetta vuonna 2008 ja merkittävimpiä muutoksia vuodesta 2007. Lisäksi katsauksessa on mukana maatason analyysit vuodelta 2008.
Vuosikatsaus hyödyntää kaikkia merenkulku- ja kuljetusalan keskeisiä sidosryhmiä Itämeren alueella: kuljetussektoria, satamia, merenkulun ja liikenteen viranomaisia sekä tutkimuslaitoksia, jotka haluavat seurata liikennemäärien kehitystä ja rakennetta satamissa ja Itämerellä.
Baltic Port List -katsaus on säännöllisesti vuosittain ilmestyvä julkaisu, joka ilmestyy nyt kolmannen kerran. Säännöllisesti tehtävä katsaus mahdollistaa jatkossa yhä paremmin laajojen muutosilmiöiden ja trendien tunnistamisen Itämeren alueen merikuljetuksissa.
Lue lisää julkaisusta www.balticportlist.com
Lisätietoja:
Johanna Särkijärvi
Projektipäällikkö
Tutkimus- ja yrityspalvelut
puh. (02) 281 3346
johanna.sarkijarvi@utu.fi
Antti Saurama
Yksikön päällikkö
Tutkimus- ja yrityspalvelut
puh. (02) 281 3341, gsm 040 592 4921
antti.saurama@utu.fi
