Lisätietoja

Yksikön päällikkö
Sari Repka
puh.  (02) 333 8109
sari.repka@utu.fi

Luonnontieteellisen ympäristötutkimuksen kehittäminen Satakunnassa

Hankkeessa kehitetään luonnontieteellisesti painottuneen ympäristötutkimuksen koordinaatiota Satakunnassa siten, että erityisesti Satakunnan meri- ja rannikkoaluetta koskeva tutkimus lähtee kasvuun.  Hanke liittyy Satakunnan ympäristötutkimuslaitoksen toimintojen integrointiin Porin yliopistokeskukseen ja erityisesti sen laboratoriotilat ja kasvihuone ovat hankkeen keskeinen resurssi.

Tieto ympäristön tilan kehittymisestä ja ekosysteemien dynamiikasta on välttämätöntä pitkäjänteisen yhteiskunnallisen kehittämisen tueksi.  Ongelmana alueen yhteiskunnallisesti kestävässä kehittämisessä on kuitenkin kokonaisvaltaisen tiedon puute ympäristön tilasta ja dynamiikasta. Tämä koskee erityisesti Satakunnan ja Porin rannikko- ja merialuetta, mutta myös maa-alueita. Esimerkiksi Selkämeren merialueelta on vuosien kuluessa kerätty 40 kertaa vähemmän havaintopisteitä kuin Saaristomereltä. Tieteellistä perustietoa tulisi tuottaa koordinoidusti, jotta se paremmin tukisi alueellisen kehittämisen haasteita.

Luonnontieteellinen tutkimus edellyttää huomattavia henkilöstö- ja kalustoresursseja, joita on vaikea kannattavasti ylläpitää pienissä yksiköissä.  Siksi ympäristötutkimuksen keskitetty koordinaatio on kustannustehokas tapa tukea aluetta koskevan tieteellisen tutkimuksen kehittämistä. Tämä tapahtuu

  • kokoamalla ja välittämällä tietoa alueen tutkimustarpeista kansalliselle ja kansainväliselle tiedeyhteisölle
  • tuomalla alueen tutkimuksellisesti mielenkiintoisia piirteitä tiedeyhteisön tietoon (sekä kansallisesti että kansainvälisesti)
  • tukemalla luonnontieteellisesti painottuneiden tutkimushankkeiden valmistelua
  • edistämällä alueella toimivien yliopistojen ympäristötutkimuksen ja -yhteistyön kehittämistä.

 

08.08.2011 13:44 Mariikka Servanto