Tutkimuskoordinaattori Asko Ijäs
gsm 040 843 4783
asolij@utu.fi
Luontotietoa tuulivoimatuotannon suunnitteluun Satakunnassa (LTSS)
MKK:n Ympäristötutkimus ja aluekehitys -yksikössä Porissa käynnistyy joulukuussa 2010 kolmivuotinen hanke, jolla parannetaan tuulienergian talteenoton toimintaedellytyksiä tuottamalla alueellisen mittakaavan luontotietoa hankesuunnittelussa käytettäväksi.
Tuulivoima on tulevaisuuden energiantuotantomuoto. Se on voimaloiden rakentamista ja huoltotoimia lukuun ottamatta hiilidioksidivapaata ja siten ilmasto- ja energiantuotantotavoitteiden mukaista. Tuulivoimaloilla tiedetään kuitenkin olevan negatiivisia vaikutuksia mm. lintuihin ja lepakoihin. Jotkin lajit kiertävät tuulimyllyt kaukaa, jolloin niille mahdollinen elintila vähenee. Toiset lajit eivät taas osaa varoa tuulivoimaloiden liikkuvia lapoja. Tällaisten lajien paljon käyttämille alueille sijoitetut tuulivoimalat voivat lisätä lajien kuolleisuutta. Monien lajien osalta tuulivoimaloiden vaikutuksia ei vielä tiedetä.
Satakunta on luonnonoloiltaan parhaita tuulienergian hyödyntämiseen soveltuvia alueita tulevaisuuden Suomessa. Satakunnassa on myös pyritty esimerkillisesti ottamaan huomioon luontoarvot ja ympäristötekijät tuulivoimaan liittyvässä aluesuunnittelussa. Olemassa oleva tieto linnuille ja lepakoille tärkeistä ruokailu- ja kerääntymisalueista ja muuttoreiteistä on kuitenkin alueellisesti hyvin vaihtelevaa ja suurelta osin puutteellista. Yksittäisistä tuulipuistohankkeista tehdään yleensä ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jonka perusteella päätellään, voidaanko puisto rakentaa suunnitellusti. Yksittäisen alueen luontoselvitys ei kuitenkaan auta suhteuttamaan sen luontoarvoja ympäröivien alueiden arvoihin, joita ei tiedetä.
Tässä hankkeessa tuotetaan tietoa linnuille ja lepakoille tärkeistä alueista ja muuttoreiteistä koko Satakunnan mittakaavassa. Tuotetun tiedon avulla voidaan paikat, joilla tuulipuistohankkeita lähdetään edistämään, valita luontoarvojen alueellinen jakautuminen huomioiden.
Hankkeen päätoteuttaja on MKK:n Porissa toimiva Ympäristötutkimus ja aluekehitys -yksikkö. Hankkeen rahoitus tulee pääosin Euroopan aluekehitysrahastosta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta. Muita yhteistyökumppaneita ovat TuuliWatti Oy, Suomen tuulivoimayhdistys ry, WWF Suomi, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry, Porin lintutieteellinen yhdistys ry ja Rauman seudun lintuharrastajat ry.