Luotsauksella hallitaan merenkulun riskejä

Luotsauksella on vaikutus meriliikenteen turvallisuuteen, sujuvuuteen ja ympäristöön. Luotsaus on turvallisuustyötä, jolla merenkulun riskejä voidaan hallita. MKK ja Finnpilot Pilotage Oy  ovat yhteistyössä tuottaneet luotsauksen vaikuttavuutta ja sen mittaamista koskevan tutkimuksen.

Luotsauksen vaikuttavuus -tutkimuksessa tutkittiin Finnpilotin perustehtävää ja etsittiin luotsaustyön mittaamiselle sopivia mittareita. Tutkimukseen kuului kirjallisuustutkimus, sähköpostikysely ja työpajoja. Sähköpostikysely toimitettiin noin 60 kansainväliselle luotsausorganisaatiolle.

Luotsauksen vaikuttavuuden mittaamista ei tehdä vielä missään päin maailmaa siinä laajuudessa kuin Finnpilot nyt on lähtenyt toteuttamaan.

Finnpilot Pilotage Oy ryhtyy mittamaan luotsausprosessia ensi vuonna. Asiakaspalautetta kerätään alusten päälliköiltä ja asiakastyytyväisyyskyselyn kautta varustamoilta ja agenteilta. Luotsit arvioivat omaa työtään ja raportoivat myös poikkeamista.

Mittaamisen tavoitteena on yhtiön toiminnan kehittäminen ja asiakaspalvelun parantaminen. Tuloksista raportoidaan myös sidosryhmille.

Työ saattaa tuoda esille merenkulun turvallisuuden riskitekijöitä laajemminkin. Mittaamalla omaa toimintaansa ja raportoimalla riskeistä Finnpilot toivoo voivansa edistää koko merenkulun turvallisuutta sekä synnyttää eri toimijoiden välille vuoropuhelua merenkulun turvallisuuskulttuurin kehittämisestä.

Lisätiedot:
Tutkimusjohtaja Ulla Tapaninen, Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, puh. 050 525 8131
Luotsausjohtaja Kari Kosonen, Finnpilot Pilotage Oy, puh. 040 7414625

23.11.2011 11:59 Mariikka Servanto