Kemikaalikuljetusten riskejä kartoitetaan Chembaltic-hankkeessa
Itämeri on yksi vilkkaimmin liikennöidyistä meristä maailmassa ja se on erittäin herkkä mahdollisen kemikaalionnettomuuden ympäristövaikutuksille. Tällä hetkellä 25 % Itämerellä liikennöivistä aluksista on joko öljy- tai kemikaalisäiliöaluksia. Navigointi Itämerellä on haastavaa mataluuden, kapeiden navigointireittien ja ajoittaisen jääpeitteen vuoksi. Kemikaalionnettomuudet muodostavat arvaamattoman uhkatekijän johtuen eri kemikaalien toisistaan poikkeavista vahinkopotentiaaleista. Tieto eri kemikaalien meriympäristölle aiheuttamista riskeistä on avaintekijä varauduttaessa mahdolliseen onnettomuuteen.
Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen, Aaltoyliopiston ja Merikotka Ry:n yhteinen Chembaltic (Risks of maritime transportation of chemicals in the Baltic Sea) -hanke keskittyy merellä tapahtuvien kemikaalionnettomuuksien ympäristöriskinhallintaan ja onnettomuusriskin arviointiin sekä avovesi että jääolosuhteissa. Hankkeessa mallinnetaan ympäristövaikutuksia useiden mallien avulla. Erityiskysymyksinä hankkeessa analysoidaan kemikaalien käsittelyn riskejä satamissa ja tarkastellaan uusien biopolttoaineiden kuljetusten ympäristöriskejä. Tarkoituksena on ymmärtää kemikaalien aiheuttamia riskejä ja tehdä suosituksia riskien vähentämiseksi.
Chembaltic-hanke toteutetaan yhteistyössä viranomaisten, kemikaali- ja kuljetusyritysten sekä tiedeyhteisön kanssa. Yhteistyötahot ovat mukana hankkeen toteutuksessa muun muassa ohjausryhmätoiminnan ja haastatteluiden avulla. Hankkeen tuloksia tullaan esittelemään useissa seminaareissa, raporteissa ja julkaisuissa.
Chembaltic-hanke toteutetaan 1.2.2011–31.12.2013 välisenä aikana Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen ja Aalto-yliopiston yhteistyönä. Rahoittajina hankkeessa toimivat TEKES, Neste Oil Oyj, Vopak Chemicals Logistics Finland Oy, HaminaKotka Satama Oy, Crystal Pool Ltd ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi sekä muuta tukea hankkeessa antavat Suomen Varustamot ry ja Suomen Satamaliitto ry. Hankkeen kustannusarvio on 630 000 euroa.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Jani Häkkinen
+358 40 5633 276
jani.hakkinen@utu.fi
projektipäällikkö Kaarle Ståhlberg
+358 46 810 6432
kaarle.stahlberg@aalto.fi
Chembaltic-hankkeen Internet-sivut: www.merikotka.fi/chembaltic